Ennen vuodenvaihdetta 2005 - 2006 olin syksyn aikana ollut kahden perättäisen yön aikana ilmestyksessä aamulla ennen heräämistäni.
Nämä ilmestykset eivät olleet miellyttäviä ja niissä ei kerrottu siitä paikasta, missä olen. Kuitenkin molemmilla kerroilla sain itse vaikuttaa näkyjen päättymiseen oman tahtoni mukaisesti.
Tämä on jäänyt paljon ihmetyttämään. Ilmeisesti näyt olivat tarkoitettu minun hengelliseen kasvuuni, jota piti avartaa kaikilta sektoreilta. Olin siis Jumalan koulussa, näin ainakin uskon.
Näyt olivat niin kauheita, että olen kirjoittanut ne paperille vasta vuoden 2012 tammikuussa, jolloin sain voimia ja Jumalan kehoituksen tallettaa asioita paperille.
Kävelin ensimmäisessä näyssä vuoren rinnettä ylöspäin.
Silloin kun lähdin liikkeelle, oli valoisaa ja kaikki ympärilläni oli normaalissa päivän valossa. Matkani jatkui korkeammalle ja korkeammalle. Allani näin alavaa maata ja tunsin kiipeäväni vuoren huipulle. Huipulle tullessani valaistus kävi vähäisemmäksi koko ajan ja lopulta en enää nähnyt minkäänlaista valoa.
Silmäni kuitenkin alkoivat vähitellen tottua pimeään ja saatoin havaita suhteellisen tasaisen vuoren laen edessäni. Jatkoin hitaasti matkaani, koska koin jotenkin, että minun on mentävä eteenpäin. Jatkoin siis kulkuani, vaikka kaikkialla oli täysin pimeää. Luonnollinen taivaalta tuleva kajastuskin oli poistunut. Ikään kuin maan alta tai jostain vuoren sopukoista kuitenkin loisti punertavaa valon kajoa, joten saatoin vaivoin nähdä eteeni.
Jatkoin matkaani hyvin hitaasti ja aivan yllättäen havaitsin edessäni maassa "ihmis-rujon" puoliksi maahan upotettuna. Tämä "ihmis-rujo" oli vyötäröään myöden maassa ja yläruumis ja kasvot makuulla maata vasten.
Säikähdin kauheasti kun tämä "ihmis-rujo" alkoi nostaa yläruumistaan hitaasti maasta ylöspäin ja samanaikaisesti ääntelehtiä – öö-öö-öö! Ääni oli sellaista kuin mitä sen jälkeen tapahtuu kun ihminen on itkenyt itsensä lopen uupuneeksi päiväkausia ja kaikenlaiset äänivarat on jo loppuun käytetty. Tämän "ihmis-rujon" ääni oli todella surkea. Koskaan aikaisemmin en ollut kuullut missään näin surkeaa ihmisolennon ääntä.
Tämä oli vasta alkua, sillä hetken kuluttua, jo seuraavan askeleeni jälkeen alkoi nousta maasta uusia "ihmis-rujoja" ylös puolimakuulta. Otin hitaasti muutamia askeleita ja joka puolella aloin kuulla surkeaakin surkeampaa ääntelehtimistä ja "ihmis-rujojen" yläruumiiden ylös nousemista.
Silmäni tottuivat pimeyteen ja saatoin nähdä jo hyvin kauas vuorella. Koko vuoren alue näytti olevan "ihmis-rujojen" vankila.
Pelästyin kauheasti kun tajusin tämän valtavan vankilan laajuuden.
En halunnut enää jatkaa yhtäkään askeletta eteenpäin. "Ihmis-rujojen" yläruumiita nousi ylös yhä kauempana.
Tajusin, että ne yrittävät viestiä minulle jonkinlaista avunpyyntöä viimeisillä loppuun käytetyillä voimillaan.
Minäkö voisin heitä auttaa, en varmasti.
Heidät oli vangittu tänne lopullisesti ja he eivät pystyneet itse itseään auttamaan eikä kukaan heidän viereensä haudattukaan sitä voinut tehdä.
Olisivathan he jo aikoja sitten kaivaneet toinen toisensa ylös jos heillä olisi ollut siihen edellytykset.
Heidän etäisyytensä toisiinsa nähden oli juuri ja juuri niin pitkä, etteivät ylettyneet toisiinsa.
Uskon, että heitä erotti myös rakkaudettomuus.
He eivät tahtoneet auttaa toisiaan.
Heidät oli henkisestikin vangittu yksinäisyyteen ilman ketään auttajaa tai toivoakaan auttajasta.
Minut he tajusivat ulkopuoliseksi, joka voisin olla heidän viimeinen toivonsa.
Minä näin toivottomuuden ja kauhistuin täydellisesti.
Tällöin sanoin: ”minä haluan päästä täältä heti pois”.
Tiedän, että Jumala kuuli pyyntöni, koska aivan heti "lensin" pois vuoren laelta ja tulin takaisin lähtöpaikkaani valoisaan laaksoon.
Heti tämän jälkeen minut herätettiin.
Jumala halusi minun muistavan kaiken tapahtuneen ja totta totisesti tästä ei voi unohtaa mitään!
Koko alkaneen päivän olin aivan järkyttynyt aamun näystä, koska en tiennyt mikä oli se paikka, jossa olin aamuyöllä ollut. Mieleni oli kovin huolestunut ja kyselevä, mutta mitään vastausta en päivän aikana saanut.
Ihmeellistä oli se, että jo edellisestä näystä seuraavana aamuna ennen heräämistäni, jouduin uuteen karmaisevaan näkyyn.
En vieläkään ymmärrä, miksi nämä näyt oli koettava näin lähekkäin.
Sen olen alusta lähtien ymmärtänyt, että jos näyt olisivat olleet peräkkäin, olisin järkyttynyt pysyvästi.
Jumalan tarkoitus on ollut opettaa minua ymmärtämään todellisuutta, joka on olemassa näkyväisen ulkopuolella.
Toisen yön näky alkoi siten, että olin suoraan sellaisessa valaistuksessa, ettei siinä ollut mitään meidän ymmärtämää luotua valkeutta.
Olin siis sellaisen pimeyden keskellä, jossa oli samankaltaista valoa kuin edellisessäkin näyssä. Ikään kuin tulen lieskojen aiheuttamaa kajastusta.
Seisoin sisätilassa, mutta kun katselin ympärilleni havaitsin, että siellä oli luultavasti huoneita enemmänkin. Tarkemmin näin vain siihen huonetilaan, jossa seisoin.
Edessäni havaitsin suuren padan, jonka suuruus oli ainakin pari metriä halkaisijaltaan ja siinä oli valmiina keittoa.
Keiton tuoksu oli miellyttävä.
Minulle tuli näyssä nälän tunne ja minulta kysyttiin, haluatko maistaa keittoa?
Halusin maistaa ja otin hieman lientä suuhuni. Se maistui hyvältä.
Nyt aloin nähdä keitokseen tarkemmin.
Näin keitossa olevat ainekset entistä tarkemmin.
Näky oli karmaiseva, keitossa uiskenteli pieniä ihmiskäsiä!
Järkytyin kovasti ja en todellakaan enää halunnut keittoa lisää.
Eikä sitä minulle lisää tarjottukaan.
Seuraavaksi minulle näytettiin salaattia.
Salaatti näytti kaukaa katsoen vihreältä ison lehtisalaatin kaltaiselta, mutta kun näin sen lähempää, totuus paljastui.
Siinä oli jättiputkea, sitä ihoa polttavaa viheliäistä meidänkin Suomen maata valloittavaa viholliskasvia.
Tämä oli vasta toinen puoli asiaa, sillä tarvitseehan salaatti aina hyvän kastikkeen.
Tarkastelin siinä hämärässä paikassa salaattikastikkeen laatua ja pian se selvisi, se oli ruskeaa ja siirappimaisen näköistä.
Tarkempi analyysi paljasti totuuden.
Salaattikastike oli löysää ihmisulostetta!
Tämän kaiken nähtyäni ja kun olin vielä mennyt maistamaan sitä keiton lientä, halusin heti pois täältä omituisesta kauhistusten paikasta.
Aivan samoin kuin edellisenäkin yönä, minut "lennätettiin" välittömästi pois tästä kauhistusten paikasta.
Heti palattuani valoon eli lähtöpaikkaani unessa, minut herätettiin.
Järkytykseni oli entistä suurempi.
Nyt olin käynyt aivan uudenlaisessa ruokapaikassa!
Ruokahalut alkaneena päivänä eivät olleet korkealla tasolla ja muutenkin olin todella erittäin järkyttynyt.
************************************************************
Artikkeli ei ole enää katsottavissa, mutta hakusanoilla aiheesta löytyy tietoa.
************************************************************
Näkyjen arvoitus selviää usean viikon jälkeen!
Nämä kaksi kauhujen näkyjä olivat mielessäni useita viikkoja loppuvuoden aikana.
Vuoden vaihde lähestyi ja olimme vaimoni kanssa tehneet päätöksen, että osallistumme uuden vuoden vaihteen tapahtumaan Pirkka-hallissa.
Siellä oli Nokia-mission järjestämä hengellinen suurtapahtuma. Sovimme, että haemme Hervannan suunnalta mukaamme myös ystävämme.
Näin menimme tilaisuuteen kolmistaan ja paikalla oli myöskin monituhantinen joukko muita ihmisiä.
Illan todistuspuheen pitäjäksi oli pyydetty Daniel Ekechukwu.
Aloimme kuuntelemaan tämän tummaihoisen Nigerialaisen papin puhumista tulkin avulla. Kertomus oli mielenkiintoinen ja sitä oli helppo seurata.
Daniel-pappi oli kuollut auto-onnettomuudessa ja hänet oli herätetty henkiin kahden vuorokauden kuluttua. Hän kertoi kaikki taustat tapahtumalle sekä sen, että hän kävi kuolemansa aikana sekä helvetissä että taivaassa.
Ennen viimeiselle matkalleen lähtöä hänellä ja hänen vaimollaan oli perheriita ja Daniel lähti kotoa antamatta vaimolleen anteeksi riitaa.
Auto-onnettomuus, jossa Daniel murskaantuu autoonsa ja kuolee.
Onnettomuus oli tapahtunut 30.11.2001.
Jumala osoitti Danielille sen, kuinka tärkeää on antaa anteeksi ja että anteeksiantamattomuus on vakava synti.
Se, miksi Daniel heräsi kahden päivän jälkeen kuolleista ja miksi hänen vaimonsa tiesi sen, ettei Daniel voinut kuolla tässä hetkessä oli heidän yhteisen työnäkynsä seurausta.
Heille oli Jumala antanut yhteisen työnäyn ja työ oli vielä kesken. Danielin vaimo tiesi tämän sydämessään ja oli koko ajan varma, ettei Daniel voinut kuolla lopullisesti juuri tässä hetkessä.
Vaimon kuuliaisuus Jumalan kutsulle oli ratkaisevaa koko asiassa. Mormoni appikin sai osansa tässä samassa tilanteessa, vaikka olikin eri mieltä kuolleista heräämisen suhteen. Hän suostui kuitenkin miniänsä tahtoon poikansa ruumiin suhteen, Jumalalle kiitos siitäkin!
En kerro tässä yhteydessä Danielin kertomuksen kaikkia välivaiheiden yksityiskohtia tarkasti, koska niistä on aikoinaan selostettu usean tiedotuskanavan kautta.
Elämä palaa!
Danielin ruumis oli saatu raahattua pois ruumishuoneelta monien vaiheiden saattelemana kahden pävän jälkeen kuolemasta ja kertomus jatkuu....
Kaksi muuta pastoria seurakunnan henkilökunnasta, Lawrence Onyeka ja Luke Ibekwe, liittyivät heihin vartioimaan ruumista. Samaan
aikaan Reinhard Bonnke, joka ei tiennyt mitään tästä, oli saarnaamassa ja rukoilemassa yläkerran pääsalissa. Jonkin ajan kuluttua pastorit huomasivat pientä nykimistä ruumin vatsalla.
Sitten ruumis veti
henkeä ja pian käynnistyi epäsäännöllinen hengitys "lyhyinä purkauksina", kuten he raportoivat. Tästä rohkaistuneina pastorit antautuivat voimalliseen anomusrukoukseen.
He riisuivat ruumiilta hautajaiskäsineet, sukat ja paidan sekä alkoivat hieroa häntä päästä jalkoihin, Danielhan oli kuten sanotaan "jäykkä kuin rautakanki". He pyysivät tuomaan tuulettimia, että Daniel saisi enemmän ilmaa hengitettäväkseen.
Kun uutinen tästä levisi pääsaliin se synnytti siellä hysteerisen sekasorron. Sitten, pastori Lawrence sanoi, kello 17.15 sunnuntai-iltapäivänä,
lähes kaksi päivää kuoleman tapauksen jälkeen, Daniel avasi silmänsä, nousi istumaan ja nojautui pastori Lawrenceen.
Ihmiset alkoivat tungeksia huoneeseen nähdäkseen tämän ylösnousseen
miehen. Pastori Lawrence oli huolissaan siitä, että Daniel saisi tarpeeksi happea, ja niinpä hän nosti ja kantoi hänet kirkkosaliin.
Daniel puhui ensimmäisen kerran; "Vettä. Vettä". He antoivat hänelle pieniä kulauksia vettä ja sitten lämmintä teetä. Jotta hänellä olisi ollut riittävästi ilmatilaa, he asettivat hänet istumaan tuolille puhujakorokkeella, missä sadat ihmiset saattoivat nähdä hänen hitaasti vahvistuvan.
Hänen ajatuksensa olivat vielä sekaisin ja kesti vielä jonkin aikaa, ennen kuin hän pystyi tunnistamaan ketään. Hän ei tunnistanut
edes omaa poikaansa, joka oli tullut hänen lähelleen auttaakseen isäänsä. Kuitenkin hänen elämänsä palautuminen jatkui ja jo muutaman tunnin kuluttua samana iltana hän saavutti täyden tietoisuuden ja johdonmukaisen
ajattelukyvyn.
Hänestä tuli ihme, ja ihmisjoukot valtasivat hänen kotinsa niin, että hänet vietiin salaiseen paikkaan kahden päivän ajaksi, että hänen fyysiset voimansa palautuisivat.
Tämä kerran-kuollut mies ei ainoastaan noussut arkustaan, vaan ne lukuisat vakavat vammat, jotka olivat aiheuttaneet hänen kuolemansa, paranivat myöskin ilman, että niistä jäi pienintäkään
jälkeä.
Sillä välin Reinchard Bonnke oli lähtenyt tapahtumapaikalta ehtiäkseen aikataulunsa mukaisesti lentokoneeseen.
Onko jotain epäilyksiä?
Tässä
on joitakin kovia tosiasioita, joita ei voida muuttaa. Kahden päivän aikana Daniel ei ollut hengittänyt, hänen sydämensä oli lakannut lyömästä. Tämä tapahtui kuumassa ilmastossa eikä missään
jääkaapin olosuhteissa.
Hänen ruumiiseensa oli ruiskutettu väkeviä kemikaaleja estämään mädäntymistä. Ruumiina häntä oli kuljetettu tuntikausia autossa,
kiskottu sinne tänne, makuutettu tuntikausia ilmattomassa, kapeassa arkussa. Hänelle olisi pitänyt aiheutua tuosta vakava aivovaurio, mutta hän elää ilman mitään vaurioita.
Tässä ei ole kysymys
jostain vaikeasti todistettavasta yrityksestä tuoda joku takaisin elämään yksityisesti, omassa kodissaan. Tässä oli julkinen tilaisuus, avoin osoitus kuolleista heräämisestä. Jos joku erityisesti tulee mainita niin
Nneka, Danielin vaimo! Vain hänen horjumaton uskonsa esti Danielin hautaamisen ja yksinkertaisesti vaikutti sen, että hänet tuotiin paikalle, missä hän oli vakuuttunut Jumalan tuovan hänet takaisin elämään. Hän
arvosti Reinhard Bonnkea Jumalan miehenä ja oli varma siitä, että tuossa uskon ilmapiirissä, missä tämä palvelee, tämä ihme oli mahdollinen.
Nnekan usko määritteli tämän koko
tapahtuman ja hänen uskonsa tuli kunnioitetuksi.
Kuka kunnioitti hänen uskoaan?
Kuka, jollei itse Jumala!
Kuoleman aikana sielu ei nuku tai häviä!
Tämän kuolleista heräämiskertomuksen jälkeen Daniel kertoi niistä päivistä, jotka hän oli kuolleena.
Ihminen on todella elävä sielu kuolemammekin jälkeen.
Daniel oli tämän kahden päivän aikana sekä taivaassa että helvetissä.
Kun Daniel kertoi helvetti-kokemuksiaan, tajusin käyneeni syksyisissä ilmestyksissäni aivan samassa paikassa.
Hyppäsin melkein penkistä pystyyn ja olo tuli helpottuneeksi.
Sanoin heti vaimolleni ja ystävällemme;
nyt minä tiedän, missä olen käynyt syksyllä näkyjen kautta.
Danielin näkemät asiat olivat vieläkin karmaisevampia kuin omani, mutta olosuhteet olivat samat.
Paikka, jonka olimme nähneet, on Jumalamme taivaan vastakohta.
Pohdintoja sekä arviointeja.
Raamatun valossa kukaan ei ole vielä helvetissä, mutta odotustilassa, tuonelassa kylläkin.
Jeesus kertoo rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta;
Luuk. 16: 19-31.
Rikas mies ja Lasarus
"Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.
"Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.'
Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä - hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Onko olosi turvallinen, vaiko epävarma?
Taivastie tarjoaa lohtua, linkki taivastielle
TV7:n arkistossa oli kertomus :Elämä kuoleman jälkeen : Bill Wiesen todistus
23 minuuttia Helvetissä. Tämä ohjelma on jo poistunut arkistosta.
Uusimmat kommentit
19.09 | 15:33
Hienoa, että löysit kuvista Anneli-vaimosi. Anneli siirtyi muistaakse...
18.09 | 13:55
Kolmannen ja neljännen luokan kuvissa vaimoni Anneli Rasimäki. ...