Työhön työhön

Ensin työtä maatilalla ja sitten tehtaaseen

Kuva uudesta mopon omistajasta.

Meidän kodin pieni maatila antoi työtä, mutta taskurahaa sieltä ei voinut odottaa. Puolen vuoden työrupeaman jälkeen mieleeni tuli omien rahojen hankinta. Katselin avoimia työpaikkoja omalta paikkakunnalta ja olihan niitä ilmoituksia aina joskus lehdissä. Kenkätehtaalle oli mahdollisuuksia, mutta se ei tärpännyt. Naulatehdas ilmoitti tarvitsevansa naulalaatikoiden tekijöitä, nuoria ripeitä poikia. Sinne menin kysymään ja heti pääsin. Kysyivät, koska voisin aloittaa. Sanoin, että huomenna. Huominen oli lauantai ja sanoin vielä, että silloin on lyhyempi työpäivä, niin tiedän kuinka jaksan tehdä sellaista työtä. Eihän minulla mitään ongelmia ollut jaksamisen kanssa. Päin vastoin minulla oli niin mahdoton into tehdä työtä, että joidenkin kuukausien kuluttua minua jopa käytiin hillitsemässä. Olin niin nopea tekemään naulalaatikoita, että kaikki entiset ennätykset siirtyivät historiaan ja se tarkoitti myös tilipussissa jotain. Tämä oli jonkin verran ongelmallista, kun se herätti vaivautuneita ajatuksia vanhempien ammattimiesten taholta. Minä olin niin tottunut lapsesta lähtien pienellä maatilalla tekemään raskasta työtä, se oli ikään kuin verissä. Hankintapuoli alkoi pian mopon hankinnalla. 

Naulalaatikoita en tietenkään tehnyt koko kyseisen työsuhteen aikaa, vaan runsaan vuoden kuluttua siirryin varastoon, jossa sain monipuolisen koulutuksen erilaisiin tehtäviin. Melko pian minut haluttiin opiskelemaan trukinkuljettajaksi muun työn ohessa. Sain opetella vapaasti ajotaitoja sekä lastin käsittelyä. Eikä aikaakaan kun jo lastasin ensimmäiset junan vaunut naulalavoja täyteen.

Tämä kuusitoistavuotiaana hankittu taito säilyi minulla koko työelämäni ajan, vaikka välillä oli pitkiäkin ajanjaksoja, jolloin en ajanut trukkia lainkaan. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Kun olin jäämässä eläkkeelle, ajoin vielä aivan viimeisinä tunteina trukkia opettaakseni nuorempia työn erikoispiirteisiiin.

sivun alkuun